Siina

kankaanpainoseulan

kanssa

Olen Siina, graafinen suunnittelija ja tekstiilisuunnittelija Jyväskylästä. Olen kotoisin Kangasniemen maaseudulta, 

Etelä-Savosta. Perheeseeni kuuluu aviomies.

Yritykseni myy paperi- ja kangastuotteita sekä käsitöitä. Lisäksi myyn graafisen suunnittelun palveluita erityisesti paperituotteisiin. 

Minulla on ollut kaksi omaa ja kaksi yhteisnäyttelyä: Kangasniemen kunnantalolla, Suomen käsityön museon Näytönpaikassa kahdesti ja Ganander-talossa. Näyttelyissä on ollut minun suunnittelemiani kankaita ja paperiprinttejä. 

Rakastan luoda kauniita asioita. Minua on aina puhutellut arjen estetiikka, jota on nähtävillä myös käyttötekstiileissä ja paperituotteissa. Visuaaliset tuotteet voivat olla osa itsensä ilmaisemista. Työskentelyssä minua inspiroi ajatus siitä, että asiakkaat voivat saada hyvän fiiliksen tuotteesta. 

Kuvat ja kuosit ovat tuotteeni sydämessä.

Parhaillaan:

Kulttuuriympäristön tutkimuksen maisteriohjelma, Jyväskylän yliopisto

Kuvataiteen perusopinnot 25 op,

Jyväskylän kesäyliopisto

Menneet:

Käsityöntekijän ammattitutkinto, 2019,

KSL-opintokeskus

Kulttuurituottaja (AMK), 2015,

Humanistinen ammattikorkeakoulu

Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto, 2010,

Pirkanmaan ammattiopisto

Ylioppilas, 2006,

Kangasniemen lukio
 

Kankaanpainoa

  • Twitter Clean
  • w-facebook
  • White Google+ Icon